keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kanelimunkki

 
 
Tein munkit ihan perus pullataikinan ohjeella.
Kauli kohonnut taikinasta n.30cm leveäksi ja ½cm paksuksi levyksi, ripottele levylle kanelia ja rullasin napakaksi rullaksi. Sivele vähän vettä sauma kohtaan ettei kierteet sitten paistettaessa aukea.
Leikkaa rullasta n.1cm paksuja kiekkoja ja anna kohota liinan alla n.30min.
Kuumenna öljy 180'c ja paista munkit molemmin puolin siinä.
Pyörittele valmiit munkit kaneli-sokeri-vaniljasokeri seoksessa.




Vappua odotellessa :)



maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kakkuja tytöille

 
Maijan kakku on 30 hengelle ja sisällä on kinuski ja puolukkamousset
 
Kinuskimousse
 
2dl kuohukermaa
2dl fariinisokeria
100g tuorejuustoa
 
Aloita tämän täytteen valmistus jo mielellään kakun täyttöä edeltävänä päivänä.
Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri, kuumenna seosta kunnes pulpahtaa muutaman kerran ja sokeri on kokonaan sulanut. Anna jäähtyä ja laita mielellään yön yli tai vähintään neljäksi tunniksi jääkaappiin. Vaahdota voimakkaasti kylmää seosta niin että saat kovan ja vaalean vaahdon. Lisää tuorejuusto ja sekoita.
 
Puolukkamousse
 
3dl kermaa
100g tuorejuustoa
n.1dl paseerattua puolukkaa
3/4dl vaniljakreemijauhetta
1tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan
 
Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon pehmennetty tuorejuusto ja loput aineet, mausta sokerilla.
 


 


Pihlan kakku on 25 hengelle ja pitää sisällään mansikkamoussen.
 
Mansikkamousse
4dl vispikermaa
200g tuorejuustoa
n.1dl vaniljakreemijauhetta
n.250g mansikkasurvosta
sokeria maun mukaan
 
Vaahdota kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon pehmitetty tuorejuusto ja loput aineet.
Sekoita hyvin sekaisin ja täytä kakku.
Riittää kakun kahteen väliin.
 

 

 





lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen rahkaherkku

Meidän pääsiäiseen kuuluu olennaisesti rahkapiirakka ja tässä onkin yksi ehdoton suosikkini. Tällä kertaa korvasin persikka kuutiot säilyke mandariinilohkoilla.
 
Sitruunainen persikka-rahkapiirakka
 
Pohja:
75g voita
100g sokeria
1iso muna
165g vehnäjauhoja
5g leivinjauhetta
 
Täyte:
500g rahkaa
200g ranskankermaa
2 munaa
170g sokeria
10g vaniljasokeria
40g perunajauhoja
30g sitruunan mehua
1 sitruunan raastettu kuori
250g säilyke persikka kuutioita
 
Vaahdota huoneen lämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita.
Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä halkaisijaltaan n.30cm pyöreä levy ja nosta se varovasti 26cm voideltuun irtopohja vuokaan. Painele taikina pohjalle ja reunoille.
Levitä persikka kuutiot pohjan päälle.
Vatkaa kaikki täytteen aineet hyvin sekaisin ja kaada persikoiden päälle. Paista  +175'c n.45min. tai kunnes täyte on juuri hyytynyt keskeltä.
Anna piirakan jäähtyä kokonaan ennen leikkaamista.






perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kaura cookies

Näitä herkullisia keksejä voi tarjoilla vaikka välipalana, eivät ole turhan makeita, mutta oikein maistuvia.
 
Kaura cookies
n.25kpl
 
200g voita
160g fariinisokeria
2 munaa
200g tummasuklaa rouhetta
100g hasselpähkinä rouhetta
240g vehnäjauhoja
200g kaurahiutaleita
6g vaniljasokeria
2g suolaa
6g leivinjauhetta
 
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen koko ajan voimakkaasti vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää ne massan joukkoon ja sekoita hyvin.
Ota taikinasta n.40g paloja ja pyörittele palloksi, litistä pallot n.½cm paksuisiksi.
Paista +175'c 12-15 min.
Anna jäähtyä hetki ennen kuin nostat keksit pois pelliltä.
 
Huom! Keksit eivät leviä paistettaessa.
 
 

 



tiistai 8. huhtikuuta 2014