sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Sunnuntain suloiset

Näitä syödessäni palasin ajassa taakse päin, jonnekin kauas lapsuus muistoihini.
Lapsuuden kodissani ainut ja oikea mustikkapiirakka tehtiin pullataikina pohjaan ja mustikkatäytteen päälle laitettiin vielä pullataikinasta ristikko!
 
 Ja taitaapa tämä olla ensimmäinen kerta kun valmistan mustikkapiirasta pullataikinasta sitten lapsuusvuosieni, saati sitten syön sitä.
Yleensä teen mustikkapiirakkaa murotaikina pohjalla.
Oli omille lapsillekin jotain ihan uutta, täytynee ehkä ottaa tavaksi :)
 
Valmistin pullataikinan tällä ohjeella.
 
Pyörittele kohotetusta taikinasta pikkupullia ja anna pullien kohota liinalla peitettynä n.30min.
Paina juomalasin pohjalla syvennys pullien keskelle, voitele kananmunalla ja lusikoi mustikkatäytettä koloihin. Paita +200'c n.10min. tai kunnes ovat kauniin kullan ruskeita.
 
Mustikkatäyte
 
300g pakaste mustikoita
3rkl sokeria
1½tl vaniljasokeria
1½rkl maissitärkkelystä
 
Sekoita kaikki aineet keskenään. ja lusikoi pullien täytteeksi.
Täytettä riittää n.15 pullan päälle.