keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Runebergin tortut

Runebergin tortut ei ole oikein koskaan ollut mikään minun suosikki leivonnainen.
Söin lapsuudessani niitä jokusen kerran ja aina ne oli joko kamalan kuivia tai muuten vaan mauttomia.
Jokunen vuosi takaperin ajattelin kokeilla tehdä niitä itse ja kaivelin jostain vanhan ohjeen jota muuttelin niin, että sain niistä minun suuhun sopivan maukkaita ja meheviä.
Nyt aletaan jo olla aika lähellä!
Nämä on niin meheviä, että ei välttämättä edes kaipaa kostutusta.
Itse käytin kostutukseen rommia, kun punssia ei löytynytkään.


 
Runebergintortut n.12-15kpl 
200g voita
2dl fariinisokeria
2 munaa
1dl mantelijauhetta
6kpl paksuja piparkakkuja
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
½tl kardemummaa
½tl kanelia
1tl manteliaromia


kostutus vesi-sokeri-rommiseoksella

vadelmahilloa
sokerikuorrutusta
 
 Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri,
lisää munat yksitellen koko ajan voimakkaasti vatkaten.
Sekoita murennetut piparkakut ja kaikki muut kuivat aineet keskenän ja lisää massan joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja annostele muffinivuokiin.
Paista +200'c n.10-15min.
Anna torttujen jäähtyä, kostuta ja koristele.



1 kommentti: