sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Paljon puhuttu taikapannari

Taikapannari on ollut monessa blogissa esillä viime aikoina.
Törmäsin itse tähän kyseiseen herkkuun jo aiemmin, mutta ei tullut silloin kokeiltua.
Ei ole turhaa kehuttu tätä pannaria!
Hassua kuinka perus pannarin raaka-aineista voi saada aikaan jotain näinkin erilaista, vain vaahdottamalla munat. Kolme erilaista kerrosta muodostui ihan selvästi.
Alin kiinteä kerros muistuttaa tavallista pannaria, keskimmäinen kerros oli kuin vaniljavanukasta ja päällimmäinen kerros oli kuin kevyttä sokerikakkua.

Ohjeen pannariin otin täältä
Jätin kuitenkin omenaviinietikan pois ja lisäsin suolaa ja vaniljasokeria.

Taikapannari

115g voita
5dl maitoa
4 munaa
2½dl tomusokeria
½tl suolaa
115g vehnäjauhoja
3tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpenemään 165 asteeseen.
Voitele 20x20-senttinen neliövuoka tai vuoraa leivinpaperilla.
Sulata voi ja maito kattilassa.
Vaahdota keltuainen tomusokerin kanssa vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Toisessa kulhossa vatkaa valkuaiset vaniljasokerin ja suolan kanssa napakaksi vaahdoksi.
Lisää hieman jäähtynyt voi-maitosula keltuaisvaahdon joukkoon,
 taikina tulee olemaan todella vetistä joten sekoita käsin.
 Siivilöi sekaan vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi.
Kääntele valkuaisvaahto taikinan joukkoon kärsivällisesti. Taikina on vetistä ja valkuaisvaahto ei aluksi tunnu sekoittuvan joukkoon, mutta kärsivällisillä ja hellävaraisilla liikkeillä valkuaisvaahto sekoittuu taikinaan. Hankkiudu eroon isoimmista möykyistä, pieniä kokkareita taikinaan saa jäädä.
Kaada taikina vuokaan, paista uunissa n. 45 min - 1 tunnin ajan. Kypsynyt leivonnainen on pinnalta ruskea ja hieman ryppyinen ja vuokaa heiluttaessa taikina ei hylly kauhean paljoa.


Anna leivoksen jäähtyä huoneenlämmössä täysin, sirottele päälle tomusokeria.





 



2 kommenttia:

  1. Noi tätähän on pakko kokeilla! Että osaa näyttää hyvältä. Ja aivan varmasti maistuukin!

    VastaaPoista
  2. Tätä kokeilin tänään pienellä muutoksella. Oli tosi 😋

    VastaaPoista