sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Sunnuntai pullat


Ihan vaan sunnuntain kunniaksi herkuteltiin tuoreella pullalla.
Kanelipulla sai hunnukseen tuorejuusto-tomusokeri kuorrutteen.
Pullataikinan ohje löytyy TÄÄLTÄ
Täytteeksi laitoin voita, kanelia, vaniljasokeria ja reilusti fariinisokeria, mistä tulee pullaan mukava toffeen maku.
 
Kuorrute
 
100g maustamatonta tuorejuustoa
50g pehmeää voita
3dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
2-3rkl maitoa
 
Vaahdota tuorejuustoa ja voita hetki, lisää loput aineet ja sekoita.
Kaada jäähtynen pullan päälle ja nauti!





torstai 1. helmikuuta 2018

Banoffee pie

Kun makeannälkä yllättää niin tällä yltiö makealla herkulla se kyllä helpottaa pian!
 
200g gluteenittomia digestivekeksejä
75g voita
 
397g karamellisoitua maitotiivistettä
2-3 banaania
3dl vispikermaa
1tl vaniljasokeria
tummaa kaakaota tai tummaa suklaata
 
Jauha digestivekeksit muruksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi,
painele muruseos vuoan reunoille ja pohjalle.
Levitä pohjan päälle maitotiiviste.
Lado banaani siivut kinuskin päälle ja itse valutin banaanien päälle sulatettua tummaa suklaata.
Lopuksi pinnalle vaniljasokerilla maustettu kermavaahto.
Ripottele pinnalle tummaa kaakaota tai tummaa suklaata.
 




sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Lukutoukalle kakkua

Tänään lähti 10-vuotiaalle lukutoukalle kakkua.
Välissä on mango-passionmousse


keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Kinuski-puolukkakakku

Tämä kakku matkusti kummipojan ja hänen isänsä yhteisiin juhliin.
Välissä on puolukka ja kinuskimoussea.
 


Pitkän hiljaisuuden jälkeen...

Hei taas!
 
Työ kiireiden takia ajattelin pitää vähäntaukoa blogin kanssa, mutta kuinka kävikään...
Melkein kaksi vuotta blogi oli täysin unohduksissa! 
Nyt kuitenkin ajattelin taas viritellä tätä toimintaan.


Tämän kakun tein tyttäremme ristiäisiin marraskuussa. 
Täytteenä kakussa oli ihanan raikas puolukkamousse ja 
päällystin kakun kuuma marengilla.


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kaksostytöille kakkua

Minulta pyydettiin keväällä kakkua kaksostytöille, toiveena oli gluteeniton ja maidoton kakku, jossa päällä kuva kahdesta pikku tytöstä ja nimet yhteen kirjoitettuna.
 
 

 




perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pääsiäiseltä

Leivoin pääsiäisenä muro-pikkuleipiä, jotka täytin aprikoosihillolla
ja kastoin kannen keltaiseen pomadaan. Koristelut on tehty suklaalla.
 


 
 


torstai 7. huhtikuuta 2016

Kuulumisia

Taas on turhan pitkä aika edellisestä päivityksestä...
Opiskelut, työ ja iltakurssi on vienyt kaiken vapaa-ajan tämän kevään aikana.
Vielä loppurutistus huhtikuun loppuun saakka ja sitten olisi opiskelut paketissa ja voi keskittyä työntekoon ja jää ehkä vähän enemmän vapaa-aikaakin!
 
Tässä kuitenkin muutama kuva tämän kevään aikana tehdyistä jutuista ja nämäkin kuvat on räpsitty pikaisesti yön pimeinä tunteina...
 
Nämä kakut oli vadelma-valkosuklaa täytteellä ja pieni kakku on gluteeniton.



 
 
 
 

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Paljon puhuttu taikapannari

Taikapannari on ollut monessa blogissa esillä viime aikoina.
Törmäsin itse tähän kyseiseen herkkuun jo aiemmin, mutta ei tullut silloin kokeiltua.
Ei ole turhaa kehuttu tätä pannaria!
Hassua kuinka perus pannarin raaka-aineista voi saada aikaan jotain näinkin erilaista, vain vaahdottamalla munat. Kolme erilaista kerrosta muodostui ihan selvästi.
Alin kiinteä kerros muistuttaa tavallista pannaria, keskimmäinen kerros oli kuin vaniljavanukasta ja päällimmäinen kerros oli kuin kevyttä sokerikakkua.

Ohjeen pannariin otin täältä
Jätin kuitenkin omenaviinietikan pois ja lisäsin suolaa ja vaniljasokeria.

Taikapannari

115g voita
5dl maitoa
4 munaa
2½dl tomusokeria
½tl suolaa
115g vehnäjauhoja
3tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpenemään 165 asteeseen.
Voitele 20x20-senttinen neliövuoka tai vuoraa leivinpaperilla.
Sulata voi ja maito kattilassa.
Vaahdota keltuainen tomusokerin kanssa vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Toisessa kulhossa vatkaa valkuaiset vaniljasokerin ja suolan kanssa napakaksi vaahdoksi.
Lisää hieman jäähtynyt voi-maitosula keltuaisvaahdon joukkoon,
 taikina tulee olemaan todella vetistä joten sekoita käsin.
 Siivilöi sekaan vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi.
Kääntele valkuaisvaahto taikinan joukkoon kärsivällisesti. Taikina on vetistä ja valkuaisvaahto ei aluksi tunnu sekoittuvan joukkoon, mutta kärsivällisillä ja hellävaraisilla liikkeillä valkuaisvaahto sekoittuu taikinaan. Hankkiudu eroon isoimmista möykyistä, pieniä kokkareita taikinaan saa jäädä.
Kaada taikina vuokaan, paista uunissa n. 45 min - 1 tunnin ajan. Kypsynyt leivonnainen on pinnalta ruskea ja hieman ryppyinen ja vuokaa heiluttaessa taikina ei hylly kauhean paljoa.


Anna leivoksen jäähtyä huoneenlämmössä täysin, sirottele päälle tomusokeria.





 



keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Runebergit

Runebergin päivän lähestyessä, piti minunkin kunnostautua ja leipoa omat Runebergin tortut.
Tein tortut aiemmin hyväksi todetulla ohjeella ja resepti näihin löytyy täältä.






 

maanantai 1. helmikuuta 2016

Laskiaispullaa

Perinteinen vs. kinuskinen
 
Molemmat hirmu hyviä, mutta kinuskinen versio osoittautui voittajaksi meidän raadin maistelussa.
Ja pullan sisällehän kuuluu ilman muuta mansikkahillo ja kermavaahto!
 
Kinuski
 
2dl kermaa
200g fariinisokeria
1dl tomusokeria
 
Keitä kermaa ja fariinisokeria n.10min. kattilassa kunnes alkaa hieman saota.
Sekoita joukkoon  tomusokeri ja kasta pullat vielä lämpimässä kinuskissa ja koristele nomparelleilla.
Pinta kuivahtaa melko nopeasti.
 
(Pullataikinan ohje löytyy esim aiemmasta postauksesta) 
 



sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Sunnuntain suloiset

Näitä syödessäni palasin ajassa taakse päin, jonnekin kauas lapsuus muistoihini.
Lapsuuden kodissani ainut ja oikea mustikkapiirakka tehtiin pullataikina pohjaan ja mustikkatäytteen päälle laitettiin vielä pullataikinasta ristikko!
 
 Ja taitaapa tämä olla ensimmäinen kerta kun valmistan mustikkapiirasta pullataikinasta sitten lapsuusvuosieni, saati sitten syön sitä.
Yleensä teen mustikkapiirakkaa murotaikina pohjalla.
Oli omille lapsillekin jotain ihan uutta, täytynee ehkä ottaa tavaksi :)
 
Valmistin pullataikinan tällä ohjeella.
 
Pyörittele kohotetusta taikinasta pikkupullia ja anna pullien kohota liinalla peitettynä n.30min.
Paina juomalasin pohjalla syvennys pullien keskelle, voitele kananmunalla ja lusikoi mustikkatäytettä koloihin. Paita +200'c n.10min. tai kunnes ovat kauniin kullan ruskeita.
 
Mustikkatäyte
 
300g pakaste mustikoita
3rkl sokeria
1½tl vaniljasokeria
1½rkl maissitärkkelystä
 
Sekoita kaikki aineet keskenään. ja lusikoi pullien täytteeksi.
Täytettä riittää n.15 pullan päälle.
 
 









 

torstai 3. syyskuuta 2015

Mutakakku

Hei vaan!
Täytyy tulla välillä tännekin ettei ihan vieraannu koko blogista!
 
Kesä meni taas niin työn täyteisissä merkeissä ettei tänne ole tullut päiviteltyä mitään.
Leivottu on paljon, mutta kamera on saanut pölyttyä tuolla kaapin perällä...
 
Käytiin ystävän luona viikonloppuna ja siellä söimme pitkästä aikaa mutakakkua...ja kakkuhan vei kielen mennessään,  "tää on ihan liian hyvää!!!" sanoi poikani :D
 
Minä ryhdistäydyin, leivoin itsekin mutakakkua ja latasin kamerankin :)
Kakku meinasi paistua liikaa kun munakello ei lähtenyt päälle, ei jäänyt ihan niin raa'aksi keskeltä kun olisin halunnut... mutta kyllä kakku kelpasi siitäkin huolimatta!



  
Mutakakku
 
250g voita
2dl vehnäjauhoja
5dl sokeria
1dl maissitärkkelystä
4tl vaniljasokeria
1tl suolaa
8rkl tummaa kaakaota
1tl leivinjauhetta
6 munaa
 
 
Pinnalle
 
200g maitosuklaata
loraus kermaa
 
Sulata voi ja anna jäähtyä.
Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet yhteen.
Riko toiseen kulhoon munat ja vatkaa rakenne rikki.
Yhdistä kaikki aineet ja sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina irtopohja vuokaa, jonka pohjalle on pingotettu leivinpaperi.
Paista +175' n.45min.
Kakku saa jäädä keskeltä vähän "hytiseväksi"
Anna kakun jäähtyä.

Laita kulhoon kerma tilkka ja kuumenna mikrossa lähes kiehuvaksi.
Paloittele suklaa joukkoon ja anna sulaa, mikrota tarvittaessa hieman lisää.
Levitä suklaa kakun päälle ja nauti!

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Donitsit

 Vapun odotusta ja donitseja.
Minä kun en vieläkään omista isoa donitsipeltiä niin piti tehdä uppopaistettuja.

Donitsit

2 munaa
1dl sokeria
1dl maitoa
1dl kermaa
3/4dl sulatettua voita
7dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
2tl kanelia
2tl kardemummaa

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita joukkoon maito kerma ja sulatettu voi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon.
Vaivaa taikinaa hetki.

kaada taikina reilusti jauhotetulle pöydälle ja vaivaa hetki jauhojen kanssa
niin ettei taikina tartu käsiin.
Kauli taikina 1cm paksuiseksi levyksi ja ota esim. juomalasilla pyöreitä paloja
 ja tee keskelle reikä esim. tyllalla.

Paista donitsit +170-180'c öljyssä molemmin puolin kauniin kullan ruskeiksi.
Sokeroi hieman jäähtyneet donitsit siro-sokerissa.
 
 
 

 

 
Donitsin reiät oli erityisesti lasten mieleen...näistä syntyy myös vähemmän sotkua syödessä :)
 



torstai 23. huhtikuuta 2015

Jauhelihapizza

Tein lapsille välipalaksi jauheliha pizzaa, johon ohjeen löysin Täältä.
Upposi lapsille kuin väärä raha!
Kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan niin mahdottoman hyvää!
 
Laitoin ohjeesta poiketen 600g jauhelihaa ja kastikkeen valmistin näin:
 
3dl paseerattua tomaattia
2rkl makeaa chilikastiketta
1tl basilikaa
½tl suolaa
ripaus mustapippuria
 
Sekoita kaikki keskenään ja levitä pizzapohjan päälle.
 
 
 
 
 

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Salami-feta-tomaattipiiras

Välillä taas jotain suolaista.
Tähän piirakkaan sain hukattua avatun salamipussin jämät,
 feta purkin lopun ja pari ylikypsää tomaattia. 

(puhelinkuva)
Pohja:
80g voita
110g vehnäjauhoja
30g kaurahiutaleita
45g perunahiutaleita
½tl leivinjauhetta
½tl suolaa
n.½dl kylmää vettä
 
Täyte:
1 sipuli
100g feta kuutioita
150g salami suikaleita
100g juustoraastetta+ 50g pinnalle
1tl basilikaa
1tl kuivattua persiljaa
2 tomaattia
 
Kerma-munaseos:
3dl kermaa
3 munaa
3/4tl suolaa
½tl paprikajauhetta
½tl mustapippurirouhetta
 
Valmista pohja. 
Nypi kuivat aineet ja voi kulhossa murumaiseksi seokseksi.
Lisää kylmä vesi ja sekoita taikinaksi, lisää tarvittaessa vettä.
Painele taikina esim. irtopohjavuoan (26cm) pohjalle ja reunoille.
 
Valmista täyte.
Sekoita kaikki täytteen ainekset sekaisin, tomaattia lukuun ottamatta ja kaada pohjan päälle.
Sekoita kerma-munaseoksen ainekset yhteen ja kaada täytteiden päälle.
Viipaloi tomaatit ja laita siivut täytteen päälle.
Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta.
Paista +200'c n.30min. tai kunnes täyte on kokonaan hyytynyt.
 

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Suklainen rocky road-piirakka

Pullahiiren leivontablogista löysin tämän ohjeen ja vaikutti niin lupaavalta, että oli ihan pakko suurena suklaan ystävänä kokeilla.
 
Palat on todella houkuttelevan näköisiä, siitäkin huolimatta että minun vaahtokarkit meinasivat paahtua vähän liikaa kun hätiköin ja laitoin ne vähän liian aikaisin uuniin.
 
Tapani mukaan taas vähän modifioin ohjetta omiin tarpeisiin sopivaksi.
Korvasin pähkinäsuklaan Pandan tummalla suklaalla, kun kaikki ei meillä syö pähkinää.
Voin vaihdoin maidottomaan margariiniin ja kerma-maidon  kaurajuomalla.
Myös vehnäjauhot korvasin gluteenittomilla jauhoilla.
Pinnalle heitin vielä kaapin perukoilla jo hetken aikaa lojuneet fudge rouheen.
 
 
 
Laitan oman ohjeeni tähän, alkuperäinen löytyy Pullahiiren blogista
 
 
Yhden kulhon
Suklainen Rocky Road-piirakka
(pellillinen)

Pohja:
200g maidotonta margariinia
7 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
4 dl sokeria
4 1/2 dl kaurajuomaa
2 munaa
200g tummaa suklaata

Päälle:
200g tummaa suklaata
150g pieniä vaahtokarkkeja

Sulata margariini ja nosta sivuun jäähtymään hetkeksi.
Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa.
Lisää kuivien aineiden joukkoon kaurajuoma, kananmunat sekä hieman jäähtynyt margariini.
Rouhi suklaa veitsellä ja lisää joukkoon.
Sekoita taikinamassa sekaisin ja levitä uunipellille (noin 30x40 cm) leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa ensin noin 20 minuutin ajan. 

Kun piirakkapohja on lähes kypsä, rouhi
suklaa ja levitä piirakkapohjan päälle yhdessä pienien vaahtokarkkien kanssa.
Nosta piirakka vielä uuniin noin 5-10 minuutin ajaksi.
Tarkista paiston loppuvaiheessa piirakkapohjan kypsyys cocktailtikulla.
Jos pohjan sisään työnnettyyn tikkuun ei tartu märkää taikinaa, on piirakka valmis.
Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.
Paloiksi leikkaaminen on helpointa, kun piirakka on huoneenlämpöistä.
 
 
 


 
Lopputulema:
Maku oli oikein hyvä, mutta odotin jotain suklaisempaa.
Pähkinöiden lisäksi jäin kaipaamaan vielä jotain, vaan kun en tiedä mitä :D
(joskin alkuperäisen piirakan maku varmasti muuttui omien muutosteni takia!)
 

 


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Sitruuna-marenkileivokset

Nämä leivokset ovat mielestäni niin täydellisiä,
kuin mikään sitruuna-marenki leivos voi ikinä olla!
Höyhenen kevyt, makea marenki, ihanan kirpeä sitruunakiisseli ja
rapean rouskuva pohja joka antaa mukavasti suu-tuntumaa muuten niin pehmeälle leivokselle.
 
Leivosten sijasta tämän voi valmistaa myös piiraaksi n.26cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan.
 
 
 
 
Sitruuna-marenkileivokset n.20kpl
 
Pohja:
100g voita
33/4dl vehnäjauhoja
½dl sokeria
1 keltuainen
3rkl vettä
 
Sitruunakiisseli:
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
3dl vettä
3/4dl sokeria
3rkl maissitärkkelystä
3 keltuaista
25g voita
 
Kuumamarenki:
4 valkuaista
70ml vettä
23/4dl sokeria

Valmista täytekiisseli, jotta se ehtii jäähtyä.
Mittaa kaikki ainekset kattilaan voita lukuun ottamatta ja kuumenna koko ajan sekoitelleen,
  kunnes seos sakenee ja pulpahtaa kevyesti.
Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Nosta jäähtymään.
Kiisseli sakenee lisää jäähtyessään.

Valmista pohjataikina.
Nypi hieman pehmentynyt voi, jauhot, suola ja sokeri murumaiseksi seokseksi.
Lisää keltuainen ja vesi ja sekoita. Älä vaivaa liikaa.
Lisää tarvittaessa tilkka vettä, kunnes taikina pysyy koossa.

Kauli taikina varovasti jauhotetulla pöydällä halkaisijaltaan 26 cm ympyräksi, 
 Nosta saman kokoiseen irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle.
 Painele piiraaseen noin 1 cm korkuiset tasaiset reunat.
TAI kauli taikina hieman ohuemmaksi ja ota stanssilla pyöreitä paloja ja
painele ne leivos vuokiin (käytin silikonisia muffini vuokia)

Paista pohjaa +200'c keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes se alkaa kauniisti ruskistua.

Anna pohjan jäähtyä.
 Valmista sillä aikaa italialainen marenki.
Mittaa kattilaan vesi ja sokeri ja anna seoksen kiehua kymmenisen minuuttia,
kunnes seoksen lämpötila on noin 120 astetta.
Vatkaa sillä välin valkuaiset pysyväksi vaahdoksi.
Jatka vatkaamista ja kaada hiljalleen tulikuumaa sokerilientä vaahdon joukkoon.
Jatka, kunnes kaikki sokeriliemi on marengin seassa.
Jatka vatkaamista, kunnes marenki jäähtyy.

Levitä täytekiisseli jäähtyneen pohjan päälle.
Nostele jäähtynyt marenki kiisselin päälle.
Ruskista marengin pintaa kevyesti kaasupolttimella.


 
 
...kyllä, meillä juodaan jo simaa, kun en taaskaan malttanut odottaa vappuun saakka!
Siman valmistin fariinisokeripussin ohjeella.